Ennen halusin olla viikkokaupalla mökillä. Olin tottunut mökkeilyyn jo lapsena. Nuorena se taas kiinnosti, koska se antoi mahdollisuuden olla joko itsekseen tai kaverien kanssa – omissa oloissaan. Mies oli myös viettänyt mökillä aikaa pienestä pitäen, joten kun aloimme seurustella, mökkeilystä tuli meille todella tärkeää. (Ja mökki tarkoittaa meille useimmiten siis jopa paikkaa venematkan päässä ilman vettä ja sähköä tai ainakaan ilman mitään huvilamaisia mukavuuksia.)
Myöhemmin pienten lasten – ja sitten vielä isompienkin, aikuisten lasten kanssa on ollut mukava ”retkeillä” mökillä. Uida ja saunoa, grillailla ja muurikoida. (Telttaretkeilyyn ei meillä ole hinkua ollut koskaan.)
Summer cottages are so very common in Finland. Quite many finnish people find it necessary to have one of their own or rent one during the summer time. So have we been doing for so many years. To see more pictures of our rented cottage look at this post from last year. This year is 26th!
Kun vanhempiemme mökit jäivät aikoinaan Turkuun muuton myötä niin kauas, tuli tarve löytää vuokramökki lähempää. Viisi tuntia autossa ja toiselle niistä vielä venematka päälle ei vaan jossakin vaiheessa tuntunut enää niin houkuttelevalta. Päinvastoin erittäin haastavalta.
Vuokramökistä tuli sitten vähän varkain ”meidän mökki”, joka varattiin aina jo lähtiessä seuraavaa vuotta varten. Viihdyin (ja uskalsin olla) siellä lomallani pelkästään lastenkin kanssa, kun mies kävi sieltä päin töissä. Oli rentouttavaa ja turvallista. Aina paistoi aurinko ja vesi oli lämmintä (=asenne kohdallaan!). Mikään ei pelottanut tai harmittanut. Lähes aina itkin, kun piti lähteä mökiltä kotiin.
Uskollisesti joka vuosi siellä on sitten käytykin. Viime viikolla viimeksi. Jo 26. vuosi!
Tässä muuten meidän perhekuva 😉 Ainakin minä löydän tietyt luonteenkaltaisuudet näistä, hih. (Nuorten puolisoja kuvastavia hahmoja en mökkisisustuksesta löytänyt (vaikka mökissä on uskomattoman paljon rekvisiittaa – vuokraemäntä on huutokauppahirmu). Mukavaa silti, että perhe kasvaa ja miniä ja vävykin viihtyvät täällä meidän kanssamme <3)
Mutta pikku hiljaa on hiipunut innostus lähteä mökille ja vastaavasti kasvanut innostus lähteä takaisin kotiin kaupunkiin. Tänäkin vuonna meidän oli aivan pakko päästä käymään kaupungissa kesken viikon (ja Mamissa lounaalla!).
Sänky oli muuttunut liian pehmeäksi, mökki liian pimeäksi lukea tai tehdä mitään, merivesi liian kylmäksi, kalliot jyrkiksi ja liukkaiksi, kulkureitit heinäisiksi tai pusikkoisiksi, grillikatos savuiseksi, ruuanlaitto epähygieniseksi, yöllinen mahdollinen vessakäynti vaivalloiseksi ja pelottavaksi jne. Jopa aikaisemmin ihastellen ja mielenkiinnolla seuratut linnut ja muut eläimet tuntuvat vähän pelottavilta nykyään. Tulevat liian lähelle ja levittävät vielä tauteja. Oravakin näyttää aivan rotalta, jolla on vain komeampi häntä. Ja metrin päästä lähtenyt peura aiheutti melkein sydärin. Suuren sysäyksen tähän epämukavuuden tuntemukseen vaikutti varmasti myös saamani punkin purema kaksi vuotta sitten. Sen seurauksena jouduin syömään varsinaisen ”hevoskuurin” oireitteni takia. Sen peuran kohtaamisestakin tuli vain mieleen, että siinä se nyt kuljettaa noin 3000 punkkia kyydissään. Viime vuoden ensi kertaa täällä rannassa nähdyt sinileväpuurot eivät myöskään hurraata huudattaneet nekään. Mitä me täällä tehdään, jos ei voi uidakaan! Apua – olen vieraantunut luonnosta. Me molemmat olemme. Toisaalta onneksi molemmat, ettei toisen suuri unelma ole toisen kauhistus…
Ajankulukseni ja saadakseni itselleni mukavaa ajateltavaa järjestin itselleni kamerasafarin, jossa etsin minulle miellyttävää kuvattavaa – niissä rajoissa, joissa mukavasti pystyin kulkemaan ilman että olin puskissa tai heinikoissa. Meren lisäksi (josta varsinainen rakkauden oodi ja kuvat edellisessä postauksessa klik ) löytyi esimerkiksi tällaista. Oli ihmiskäden jälkeä, sellaista sään ja ajan pieksemää. Vuokraemännällämme siis on todella paljon mielenkiintoisia tavaroita, joita tuntuu kertyvän joka vuosi aina vaan lisää.
However I think we might be slowly losing touch with nature. It is just not so much fun anymore. We tend to find the bed too soft, the cottage too dark – to read or do anything especially if the weather is no good. Furthermore the sea water too cold, the rocks and slopes too steep and slippery, making food with fire too smokey and not so hygienic, going to the toilett so difficult even scary at night, animals in nature too risky – ticks especially – they carry diseases. Even the ever so cute squirrels seem now just like rats with better PR (or better looking tail ;)). And when seeing a deer close by I only thought how many ticks it might be carrying…
Why, oh why? Even when it is so beautiful here. See also the previous post with photos of – the sea.
Merta tuijotellessa huomaan joskus vähän luonnon kukkasiakin – tällä tavoin tarkasteltuna tällä kertaa.
Ja vielä jopa kiinnostuksen herätti pieni luonnon eläinkin, joka ei siis pelottanut ollenkaan 🙂
Hämmentäväähän tämä nyt on – tämä ristiriitainen olotila. Tulee funtsittua niin kaikenlaista.
Mutta fakta on, että olemme molemmat nukkuneet kaupunkiin palattuamme paremmin kuin koskaan (oi, oma ihana sänky!) ja heränneet virkeinä uuteen aamuun. Olemme innokkaampia kokkaajia taas kotona (voi, kuinka vaivatonta ilman savua ja tulta puhtailla välineillä!) ja myös erityisen innokkaita kaupungilla lounastajia (ah, kuinka ihana olla ihmisten ilmoilla ja fiilis kuin ulkomailla ;)) Ja vielä: eläköön vesivessa ja suihku! Ja kuitenkin… me todella rakastimme ennen nimenomaan sitä ”alkukantaista elämää”. Elämää, jossa tulen tekeminen oli taikaa – koska se tarkoitti sekä ruokaa että lämmintä saunaa. Nukkumista pimeässä ja viileässä mökissä auringon laskettua – elämistä luonnon rytmissä. Kun on hämärää, niin on turha edes yrittää tehdä mitään.
Aika aikansa kutakin?
Mutta silti – ensi kesänä mitä todennäköisemmin taas pakkaamme kamppeet samalle mökille – meren ja perheen perinteidenkin vuoksi 😉 Epämukavuudet unohtuvat ehkä taas vuodessa. Eihän vielä kannata luovuttaa??
Mutta nyt – it is good to be home – Celia C
But confused – should we carry on going to the cottage or not?
Sinä sen ehditkin jo tuohon loppuun kirjoittaa, mitä ajattelin tätä lukiessani eli ”Aika aikaansa kutakin” <3.
Todella hienosti ja rehellisesti kirjoitettu kuvaus niistä ristiriitaisista tunteista. Vähän samalta tuntui aikanaan 15 asuntovaunuvuoden jälkeen myydä vaunu pois. Sillä matkaillessa kun oli tullut niin monet hienot (joskin myös kamalat) hetket kesäisin koettua.
Samalla haikeaa, mutta toisaalta jotenkin ihan hirmu hienoa, että koti(loma)elämästä löytyy uusia arvostuksen aiheita ja puolia. Että kyllä se koti vaan ihmisen paras paikka loppupeleissä on <3.
PS. Ihan todella, todella ihania kuvia! Erityisesti se, missä on vanhoja heinäseipäitä (?) ja samanlaisia kukkia kuin meidän kesäpaikan rannasta löytyy. Nimeä en tiedä, mutta just kauniita palleroita.
Kiitos sulle, että kommentoit tätä postausta! Vähän arvelutti, että saako tällaista edes kirjoitella parhaaseen kesäloma-aikaan. Että kukaan ei kommentoi ja sitten jään miettimään, että olenpas omituinen kun tällaisia mietiskelen. Upea paikka ja sitten vaan ruikutan. Mutta niin samaa mieltä, että koti vaan on ihmisen paras paikka <3 Ei ole tuulesta temmattu mun blogin nimi 😉
Mukavaa viikonloppua teille!!
Hienoa, että kerroit rehellisesti tuntemuksistasi! Ihminen muuttuu kun ikää tulee lisää ja tosiaankin ne asiat, mitkä joskus eivät ärsyttäneet, voivat muuttua aivan päinvastaisiksi. Nyt kun on mahdollisuus olla mökillä milloin vain, ei enää kiinnostakaan olla täällä syksyn pimeydessä. Ja työelämän aikoihin sekin oli niin ihanaa, mutta johtui varmasti siitä, että silloin pääsi tänne vain lyhyeksi viikonlopuksi ja oltiin niin innoissamme myös syksyisin. Minäkin odottelen maanantaita, jolloin lähdetään kotiin muutamaksi päiväksi – ihmisten ilmoille. Mukavaa sunnuntaita sinne!
Kiitos empaattisesta kommentistasi, Maarit. Meillä on vaikuttanut ehdottomasti mökki-innostukseen aikaisemmin kerrostalossa asuessamme esim. oman saunan ja pihan puuttuminen. Eri aikakausina taitaa vaan olla erilaisia ”puutoksia” 😉
Mutta kyllä se mukavuudenhalu tuntuu myös vaan kasvavan koko ajan. Viimeisin muistutus tuli eilisillalta, kun olimme Tall Ships Races -tapahtuman yhteyteydessä olleessa konsertissa (mm. Hurts ja Pet Shop Boys). Se seisoskelu, jonottelu, odottelu ja valvominen alkavat kyllä painaa vaakakupissa aina vaan enemmän, vaikka itse esiintymiset mieleisiä olisivatkin…
Aurinkoista alkavaa viikkoa – vielä on kesää jäljellä!
Näin se on, ihminen, tarpeet ja haaveet muuttuvat iän myötä. Itsekin ajattelin joskus nuorempana, että aidon ja alkuperäisen mökkifiiliksen voi saavuttaa vain möksällä, jonne vedet kannetaan ja jossa vesiklosetista ei ole tietoakaan. Niin se vaan mieli muuttuu. Kun aloitimme rakentamaan nykyistä mökkiämme, halusin sinne kaikki samat mukavuudet mitä kodistakin löytyy. Ja hyvä niin, sillä viihdymme möksällä ympäri vuoden kaikki lomat ja viikonloput. Itseasiassa kakkoskodistamme on tullut vuosien saatossa ykköskoti, kotipesä, jossa viihdymme parhaiten. Hauska kuulla, että sinulla on juuret täällä Turun suunnalla. Ihmekös, että tunnen kanssasi sielujen sympatiaa =)
Ihania kuvia olet aina postannutkin teidän mökiltä – varmasti ykköskoti-fiilis <3
Luulenpa, että meillä ei lämpimämmällä uimavedellä (ilman levää tietenkin) olisi muut harmitukset edes nousseetkaan niin esille. Uiminen luonnonvesissä kun on meille aina ollut mökkeilyssä se juttu numero yksi. Ajan on saanut kulumaan molskiessa 🙂
Mutta tänä kesänä(kin) voiton kaikesta muusta ovat kyllä vieneet koti ja Turku. Lähes joka päivä kävelemme kaupungille ja nautimme sen kauneudesta ja antimista. Leppoisasti - niin hienoa!
Kiitos sulle, Teija, mukavasta kommentistasi - toivottavasti tunnet sielujen sympatiaa edelleen, vaikka juureni ovat kyllä pohojanmaalla - reilusti yli 30 vuotta ollaan täällä Turussa kuitenkin asuttu 🙂