Pakkomielteistään ei ole niin vaan helppo päästä eroon. Vaikka kuinka tiedän, että meillä on niitä jo aivan tarpeeksi… Nimittäin taljoja, tuoleja ja astioita. Ja silti – aina juuri ne kääntävät mun pään, kutsuvat nimeltä, houkuttelevat hypistelemään… Ja joskus – edelleen – kassan kautta 😉
Mun rajoitin ei aina toimi!
Tiedostava Tytär kommentoi vuosia sitten, että ei meille kehtaa tuoda ketään kylään, kun meillä on noita raatoja täällä joka puolella. Kääk, kyllä se silloin vähän kolahti. Mutta sitten sain kuitenkin mielessäni puolusteltua niiden aseman meidän sisustuksessa. Ne kun ovat mattoina varsin kelpoja allergiaperheessä ja niin mukavia/ lämpöisiä/ pehmeitä/ kotoisia myös nahkaisten huonekalujemme päällä. Eikä meille mitään varsinaista riitaa asiasta kuitenkaan koskaan kehittynyt. Onneksi.
Obsessions – not so easy to handle. Even when I very well know we have enough of them. I mean these three: sheep/ cow hides, chairs and dishes. They keep on calling me to look closer, touch and… still buy more.
We have four cow hides on the floor and fifteen sheep hides on chairs and sofas. A lot. Enough.
The first cow hide has been with us for at least 30 years (the one on living room floor) and I know most of the scratches on it. All good memories 🙂
Ensimmäinen ”raato” meille ilmestyi jo 30 vuotta sitten. Tällä olohuoneen matolla on elämisen jälkiä pitkältä ajalta. Pystyn yhä tunnistamaan niistä muutamia: tuossa on lapsien ensiaskelia tukeneen (ja myös isonveljen tapa kuljettaa pikkusiskoa rallivauhdilla) taaperon (se sellainen aisalla varustettu muovikärry) jäljet, tuossa pikkuautojen leikeistä syntyneitä edestakaisin-viiruja. Viimeisimmät jäljet varmaan lapsillemme pitämistämme lakkiaisista ja maisteribileistä – kuohuviinin ilon pisaroita tasaisesti ripoteltuina 😉 Niin ja muutama isompi läikkä punaviinimaljojen kilistelystä. Onnellisia muistoja kaikki <3 Kun joskus ostamme uuden maton olohuoneeseen (todnäk talja sekin), ripustamme varmaan tämän vanhan seinälle muistoksi!
Täytyi oikein suorittaa laskutoimituksia. Meillä on neljä lehmäntaljaa mattoina – olohuoneessa, keittiössä, makuuhuoneessa ja vierashuoneessa. Viisitoista lampaantaljaa istuinten päällä. Hmm, onko paljon? Ainoat tuolit ilman taljaa lienevät kaksi Swedese Lamino -tuolia, jotka ovat jo valmiiksi lampaankarvalla varustettuja… Olen yrittänyt pitää nyt rajoitinta päällä, mutta ei ole pitkä aika, kun sorruin kahteen (toistaiseksi) viimeiseen – tällaiseen ihanan kevyeen, pitkäkarvaiseen. Ystävä vinkkasi Askossa olevasta tarjouksesta – kiitos vaan P 🙂 Niinpä saivat meidän molemmat Eamesitkin pehmusteet päällensä. Mukavasti lämmittävät, toinen nytkin tässä työtuolissa peffani alla. Tuon keveytensä ja ohuutensa ansiosta Eamesin muodot jäävät kuitenkin hyvin näkyviin.
Sitten ne tuolit, erityisesti ns. pikkutuolit, joita kuvittelin mahtuvan määrättömästi joka paikkaan. Se alkoi jo kauan sitten. Muistan, että unelmani oli nimenomaan etsiä eripari-tuoleja (ehkä myös siksi, ettei opiskelijana olisi ollut edes varaa ostaa monta), sellaisia hyviä yksilöitä ajan kanssa ruokapöydän ympärille ja muuallekin. Yksi kaunis on kuitenkin kuin koru, yksilö, joka saa erityishuomion. Pikkuhiljaa niitä kertyi. Eri huoneisiin, pitkin seiniä. Alkuaikojen kasarit ja ysärit ovat kyllä jo lähteneet kiertoon aikoja sitten. Kromit, keinonahat, korkeakiiltoiset. Jäljellä tällä hetkellä on ”enää” isovanhempien talonpoikaistuoleja (joilla tarinansa ja tunnearvonsa) ja pikkujakkaroita (kirppislöytöinä), vanhoja pianotuoleja ja baarituoleja (juu, juu tarinansa niilläkin), pari Eamesin Eiffelia (DSR), pari Kartellin Ghostia ja pari Swedesen Laminoa (nojatuoleja, mutta kevytrakenteisia), Vitran Jill, Pentikin Henrietta ja pari settiä ruokapöydän tuoleja (nykyiset Calligariksen ja edellisetkin vielä jemmassa, Kiertokalusteessa teettämämme, puutapitetut, munamaaliset, perinteiset). Voi, voi… Liikaa. Nyt ei kyllä tuu yhtäkään tuolia meille ennen kuin osa on laitettu kiertoon.
About the chairs – those we have also more than we need. At least now when there is only two of us living here. Why have at least half a dozen chairs in each room. But they are just so easy on the eye…
Astiat – siis tää on niin paha mieliteko myös. Erityisesti vanhat värilasit (50-70-luku), kauniit kahvi- ja teekupit (vanhat ja uudet), ruokalautaset (erityisesti Rörstrand ja Villeroy & Boch), keraamiset vähän epäsymmetriset kulhot (aasialaistyyliset, Broste) jne. Koska on joulun spesiaalit, talvipäivän tunnelman tuojat, kesäpäivän ilot ja syksyn värit…
Dishes – glass or china. Because there are the special ones for Christmas, winter ware, summer ware, autumn delights… You name it.
Menneitä pakkomielteitä ovat lisäksi olleet mm.: Lexingtonin tekstiilit, vanhat kynttilänjalat, tarjottimet, kuvakehykset, peilit ja sifonit, koristemunat,… Kääk, ennen en siis päässyt niidenkään ohi pysähtymättä. Nyt onnistuu jo ilman sydämen tykytyksiä.
At least I have beaten these obsessions: candle sticks, trays, mirrors, stone eggs and many more.
Rajansa kaikella. Olen sentään tolkun ihminen ja harkitseva ostoksissani yleensä.
Onko teillä tarvetta rajoittimille?
Enough is enough. Limits are essential.
Celia C
Ihana postaus! Tunnistan itseni monesta! Nykyään pakkomielteet on onneksi melkein jääneet, koska yksinkertaisesti kodissa ja tasoilla tila on loppunut. Ja joka kerta kirpparille kamaa viedessä pystyy luopumaan jostakin, josta viimeksi ei vielä ollut valmis. Mutta toki jotakin uuttakin aina välillä 😉
Ihana on myös taljan tarina♡
Kiitos, Teija <3
Joo, on se hyvä, että vanhetessa viisastuu ja rajat tulevat vastaan. Aina vain tiukempi linja on itselläkin ostamisessa vaikka houkutus erityisesti edellä mainittuihin on ilmeinen. Tärkeiden, forever-juttujen linja tiivistyy ja ulkokehältä on jo huomattavasti helpompi laittaa kiertoon...
Mukavaa viikkoa toivotellen, C
Tämä postaus sai hymyn huulilleni. Mainioita pakkomielteitä! Ja hauska oli tuon tiedostavan tyttären heitto raadoista 🙂
Taljat ovat ihania, vaikka yhden vain omistankin. Taljat ovat tyylikkäitä ja mukavia. En olekaan tuota allergiapuolta ajatellut, mutta siis sopivat myös allergiaperheeseen. Ja mattoihin sopivat myös elämisen jäljet ja muistot!
Meillä on tylsästi samanlaisia tuoleja ruokapöydän ympärillä. Voisin nykyään myös ajatella erilaisia tuoleja tuomaan tunnelmaa pöytään. Kivannäköisiä tuoleja teillä!
Astiat taitavat olla aika monen intohimo ja pakkomielle. Itsekin tunnustan tuota pienessä mittakaavassa.
Aurinkoista maaliskuuta!
Kiitos, Tuula, mukavasta kommentistasi <3 Kiva, kun olet kuulolla!!
Tällaisia tunnustuksia oli mielessä tällä kertaa 😉
On meilläkin muuten nykyään setti samanlaisia ruokapöydän tuoleja, tylsää tai ei. Mutta näitä yksilöitä löytyykin sitten lisäksi ympäri huushollia.
Ihanaa, kun pakkanen on hellittänyt. Pikkuisen olen raivannut jo takapihaa ja pari tuoliakin sinne raahasin... Tästä se kevät alkaa.
Iloa päivääsi!
Miten paljon tunnenkaan samoja tunteita. Olen joskus ajatellut, että sorrun liian usein taljoihin, mutta nyt huomaan, ettei minulla niitä kuitenkaan liikaa ole. Koira on taljoihin erityisen tykästynyt ja pötköttää niissä mieluusti. Joskus niitä oli vain pulkassa, mutta nyt jo vähän siellä sun täällä. Kummaa koukutusta.
Me saimme aikanaan häälahjaksi tuollaisen samanlaisen lehmän taljan kuin teillä on. Se on ihanasti uniikki. Reunoja on pitänyt rasvata mehiläisvahalla, ettei se rupea liikaa aaltoilemaan, mutta kestää aikaa.
Ihkun näyttäviä on nuo teidän tuolitkin. Meillä on tuolit ja pöytä hiljaisessa haussa, muttei oikein tule sitä oikeaa vastaan. Hiljalleen on mieleen hiipinyt, joskos pitäisi palata yhteen vanhaan savusaunan oveen, josta meillä aikanaan pöytä oli…
Kiitos, Titta, sympaattisesta kommentistasi <3
Jee, siellä siis toinen talja-fani! Kummaa koukutusta tosiaan 😉
Kuulostaa jännittävältä tuo savusaunan oven hyödyntäminen - varmasti upea. Saamme kai nähdä toteutuksen, jos siihen ryhdytte?!