Huonekalu, jolla on tarina. Osa 1/5: Keittiön pöytä / Furniture with a story 1/5

Syksyllä tuli kuluneeksi 32 vuotta siitä, kun muutimme mieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin Turun ylioppilaskylään. Mukanamme oli stereot, kaiuttimet ja kaksi vähän eri korkuista laveria, kun kumpikin toi oman sänkynsä kotoaan. Ja that´s it. Siinähän sitä nyt jo oli kaikki oleellinen nuoren parin kaksioon. Opiskelijaelämä – here we come 😉

Seuraavaksi taisi tulla lahjoituksina suvulta keittiöön pöytä ja tuolit ja olohuoneeseen sohva. Saatuja huonekaluja tuunailimme innokkaasti – maalailtiin ja päällystettiin. Tehtiin niistä meidän näköisiä. Aluksi musta-valkoisia, kuten aikakauteen kuului. Sitten suunniteltiin ja teetettiin vanhan kirjoituspöytäni laatikoston ympärille kahden hengen työpöytä, joka oli koko ikkunaseinän pituinen. Opiskelut sujuivat näin rinta rinnan. (Myöhemmin pöytä toimi vauvojen hoitopöytänä ja edelleen lastenhuoneessa majoina.) Mitään suurempaa ei varsinaisesti ostettu. Periaatteena oli ja on edelleen isompien hankintojen kanssa: sitten vasta ostetaan, kun saadaan just se mitä halutaan – ja mieluummin loppuelämäksi. Kestävää ja kaunista. Joskus sitä oikeaa vaan on pitänyt odottaa kauankin. Siitä huolimatta – tai sen vuoksi – meillä on aina ollut (omasta mielestä) ihania, persoonallisia koteja. Ja kaikenlaista pientä kivaa rekvisiittaa on matkan varrella kertynyt kovastikin. Sitä riittää ihan myytäväksi saakka…

We moved together some 32 years ago to student village with just two beds and a stereo system along. Got some spare furniture, didn´t buy anything new. Philosophy of buying being: wait till you find what you are really looking for.

Yksi semmoinen pitkään etsitty, kaunis ja kestävä, löytyi noin 20 vuotta sitten. Olimme törmänneet jurvalaisen huonekalutehdas Junetin mainoksiin talonpoikaistyylisistä kalusteista. Kesälomareissulla päätimme poiketa firman tehtaanmyymälään. Pitkän kiertelyn jälkeen emme kuitenkaan aivan mieleistämme löytäneet kunnes… ohimennessämme kurkkasimme firman kahvihuoneeseen. Ja siellähän se oli: kaikkien kahvikuppien, pullalautasten ja voileipäpaperien alla. Nopea keskinäinen katseen vaihto ja suora kysymys lipsahti ääneen. Me haluttais juuri tuo, saako tuon ostaa? Ja saihan sen. Oli muuten prototyyppi myöhemmin myyntiin tulleelle Viljami-sarjalle. Ostoprosessista jäi hupaisa olo –  joskus siis todella kannattaa ajatella rohkeasti ääneen. Olimme innoissamme.

Some 20 years ago we found our wonderful kitchen table from a factory outlet – in their kitchen!

Me niin ollaan oltu tyytyväisiä tähän pöytään. Se on niin tukeva, että pöydällä voi tanssia. Siinä oli jo valmiiksi elämisen jälkiä, lisää on tullut ja saa edelleen tulla. Sitä varten on muutettu nykyisen asunnon piirustuksia (ja muutetaan seuraavankin, jos tarve vaatii), jotta se mahtuisi keittiöön. Harvoin, jos koskaan maltan sitä pöytäliinalla peittää, on siinä niin kaunis pinta. Arjessa sen ympärillä on neljä tuolia, mutta kahdeksallekin hyvin tilaa, kun päätyihinkin istuttaa kaksi. Tuolien löytäminen on tosin ollut hieman haastavaa. Meidän perityt vanhat talonpoikaiset tuolit olivat siihen aivan liian matalia. Niinpä teetimme mitoitukseltaan sopivat vanhantyyliset pinnatuolit ensin, mutta ne eivät ikävä kyllä olleet kovin laadukkaat (munamaali ei ottanut kuivuakseen kunnolla) eivätkä niin tukevatkaan (jalat eivät olleet aivan ideaaliset istuimeen nähden) meidän kovaan käyttöön. Nämä nykyiset (Calligariksen) ovat mitoitukseltaan ja malliltaan olleet mukavat – varsinkin lampaantaljoilla höystettynä. Huomioon kun piti ottaa myös leveä, kuvioitu reunalauta laatikoineen.

Mutta nyt meidän pöydän ääressä on rento tuvan tuntu. Ikuisen kumppanin ihme.

It has that relaxed feeling with all those signs of life – old and the ones yet to come. The place where we gather around with family and friends and cherish the fact that some things will never change. They just were meant to be.

Celia C