Onneksi edes aurinko paistaa. Aika monta kertaa olen lukenut/ kuullut – ja itsekin sanonut – sen viimeisen kuukauden aikana. Kovin on ollut erilainen tämä kevät…
Etätöitä, etäopiskelua, etäihmissuhteita.
Etäminä – kovin erilainen kuin se tavallinen minä. Kalenterimerkintöjeni päällä rukseja perutuista tapahtumista tai etä-liitteitä. Ei kiva. Yleensä nautin työstäni, pidän opiskelusta, olen seurallinen ja innokas järjestämään tapaamisia – nyt suoriudun työstä ja opiskelusta ryppy otsalla ja tartun puhelimeen vain pakon edessä. En ole ikinä ollut innokas puhumaan puhelimessa, enkä myöskään mesettelemään sun muuta sellaista. Livekontaktit on mun juttu – niin töissä kuin vapaa-aikanakin. Ruutu ei ikinä pääse lähellekään liveä. Siksi menen mieluummin teatteriinkin kuin elokuviin.
Mutta rutinat sikseen. Ei minusta ole oikein niissäkään rypemään. Onneksi on tuo mies, jonka kanssa on mukava heittäytyä puolihulluksi, kun siltä tuntuu. Ja aika monta kertaa päivän aikana tuntuu. Kun molemmat olemme olleet etätöissä, tilaisuuksia on pitkin päivää. Välillä se on ollut raivoisaksi äitynyt tanssiesitys radiosta tulleen lempparin myötä, välillä arjen komiikasta syntynyt hervoton naurunpuuska, välillä liian istumisen aiheuttama hurja peikkohyppelyn tarve. Niin ja välillä: lohduton itku läheisten kaipuussa – onneksi on tuo mies.
Läheisten kaipuussa (ja huonoihin tv-ohjelmiin kyllästyneenä) olemme aloittaneet vanhojen diojen katselun. Olemme nyt menossa vuodessa 1992. Lapset ovat pieniä ja lutuisia (nyt niin isoja ja aikuisia!), vanhempamme meidän ikäisiä (silti vanhemman näköisiä kuin me nyt!) ja me – oi, niin nuoria ja norjia (mutta valitettavan mauttomasti pukeutuneita, se 90-luku – voi luoja! Mutta, voi, niitä aikoja!). Ehdimme bongata ennen koronaa Ekotorilta vanhan diaheitin-telineen kympillä, joten diojen katsominen on nyt helpompi järjestää, kun ei tarvitse pinota epämääräisiä kasoja, joiden päälle diaheittimen voisi asettaa. Tänään aiomme saada näytetyksi niitä myös nuorisollemme whatsapp-puhelun avulla. Olisi mukava jakaa muistoja yhdessä! Saas nähdä, miten se sujuu…
Toinen mukava juttu tässä ajassa on ollut kävelytreffit. Ystäväpariskunnan kanssa aikaisemmat säännölliset skumppatreffit ovat vaihtuneet kävelytreffeiksi. Terveellistä, vai mitä 😉 Sellainen mukava tunnin lenkki sunnuntai aamuisin. Saa vaihdettua kuulumiset raittiissa ulkoilmassa, korona-rajoituksin: olematta liian läheisissä tekemisissä.
Samoin pyysin kummityttöä kävelytreffeille, kun meidän teatteri- ja kahvilatreffit ovat nyt viime aikoina peruuntuneet. Eilinen teemamme oli nallebongaus, mikä on somen kautta levinnyt mukava idea perheiden ulkoiluinnon lisäämiseksi. Bongasimme 50 nallea talojen ikkunoista tunnin lenkillä! Ja pitihän meidänkin ikkunalle laittaa sitten nalle. Aamulla kuulin, kun kadulla joku lapsi ohikulkiessaan huudahti isälleen: isi, tonnekin on tullut nalle. Olipas siinä tarkkaavainen lapsi 🙂
Postauksen otsikko tuli muuten siitä, kun tänään kävelylenkillä eräs pappa tuossa lähikadulla totesi meille, että nyt on lankalauantai, johon mun mies vastasi hyvin runollisesti ja hyvin automaattisesti: ja nyt on koronakevät… Niin on tuo koolla alkava ikävän päällimmäisenä mielessä… Jos kuitenkin annettais sen koolla alkavan olla vaan edelleen kevät… Malttamattomana odottelemme, että saisi taas alkaa syödä ulkona….
Pidetään huolta toisistamme ja yritetään luoda pieniä ilonpipanoita toisillemme kaikesta huolimatta.
Hyvää Pääsiäistä teille kaikille toivottaen,
Celia C
Remote work, remote studying, remote communicating – not my cup of tea. I want live meetings!
Heippa. Pääsiäinen takana ilman suurempia juhlia. Karitsaa ja valkosipuliperunat sain pääsiäiseksi valmistettua ja ulkona lenkkeiltiin. Päivät menivät pyhien aikana sen verran sekaisin, että tänään piti miettiä: mikä päivä – pitääkö aloittaa työt. Teillä on ollut pääsiäinen näkyvämmin esillä ja tuo nalle on suloinen. Niitä mekin olemme bongailleet kävelyillä.
Meillä on kassillinen dioja lapsien nuoruusvuosilta. En muista minne projektori on kadonnut, mutta nyt muutossa diat löytyi. Pitää ilmeisesti jossain välissä käydä ne kaikki läpi ja lähettää parhaimmat otokset muutettavaksi johonkin toiseen muotoon. Mukavaa viikon alkua sinulle <3
Pääsiäissomisteet tulivat ja menivät aivan kuten pääsiäinenkin – ei oikein tiennyt päivistä mitään. Punaista lihaa söimme mekin venäläisen padan muodossa – epätyypillisesti, koska nykyään niin harvoin syömme sitä ja kaiken lisäksi tällä kertaa vain kahdestaan…Ulkoiltuakin tuli vaikka välillä keli oli kaikkea muuta kuin houkutteleva. Tunteet ovat myllerryksissä, mutta tässä vaan täytyy surffata mukana – huomaan usein, että itku ja nauru ovat todellakin liki toisiaan.
Meillä otettiin yhdessä vaiheessa tosi paljon diakuvia, erityisesti lapsista ja matkoilta. Jotenkin niistä tuli paljon parempia ja katsominen spesiaalimpaa. Täytyisi kyllä muuttaa niitä tosiaankin muuhunkin muotoon, että olisivat jälkipolvienkin käytettävissä.
Teillä taitaa muutto oikeaan kotiin lähestyä – jännittävää nähdä postauksiasi sieltä sitten 🙂 Ihanaa, kun olet kuulolla, Mari <3 Aurinkoa päivääsi!