Matkailuautolla ensi kertaa

Tammikuussa – jo ennen koronaa ja sen tuomaa buumia – varasimme matkailuauton viikoksi kesäreissua varten. Homma lähti siitä, että ei-messu- eikä ei-karavaanari-ihmisinä kiinnostuimme piipahtamaan Maata pitkin – messuilla, joista postaus täällä klik. Alunperin mielessä pyöri interrail, mutta kiinnostus heräsi kuultujen esitysten myötä myös matkailuautoihin (autossamme ei ole peräkoukkua, joten vaunut jäivät katsomatta muutamaa upeaa retroa lukuunottamatta).

Kriteereitämme matkailuauton valintaan

• Painoraja niin, että pikku e:n sisältävällä ajokortilla voi ajaa. (Pakollinen juttu, mutta vain miehellä oli se pikku e hommattu.)
• Aika uusi, vähän vuokrattu ja hyvin pidetty. (Toteutui!)
• Ei homeen hajua. (Toteutui!)
• Makuutilan vuoderatkaisu niin, ettei tarvitse kömpiä toisen yli. (Toteutui! Tosin yhteinen vuode olisi ollut mukavampi.)
• Matkustamon kattoikkuna ja muutenkin paljon ikkunoita. (Toteutui! Ei ahtaanpaikankammoa ollenkaan.)
• Jääkaappi, toimiva keittiö ja ruokailu. (Toteutui! Kokkasimme lähinnä itse ja kelin vuoksi jouduttiin syömäänkin sisällä jonkun verran.)
• Vessa. (Toteutui! Vähällä käytöllä, kemikaalin haju kamala…)

Reittisuunnitelma ja sen muutokset

Lähtökohta: Järvi-Suomeen, jossa olisi uintimahdollisuuksia paljon.

Alkuperäinen suunnitelma: Päijänteen ympärillä kulkeva maisemareitti (Suomen kauneimmaksi äänestetty) Korpilahti-Asikkala sekä Mikkeli-Puumala-Savonlinna-reitti.

Muutokset tulivat lähinnä huonon kelin vuoksi. Sateessa ajaminen ja/ tai paikallaan kököttäminen ei kiinnostanut, joten aamulla teimme suunnitelman aina sen mukaan, missä ei sada ja mielellään on paras mahdollinen keli. Niinpä pientä ”pomppimista” oli nähtävissä. Olen tyytyväinen kuitenkin, että löysimme joka aamu aina yhteisen sävelen ja matkailuauto antoi vapauden muuttaa suunnitelmaa tarpeen mukaan.

Alku Heinola-Mikkeli-Puumala-Savonlinna meni aika suunnitellusti, mutta sitten oli tarkoitus suunnata Jyväskylään ja lähteä sieltä sitten alaspäin Korpilahdelta kohti Asikkalaa Päijänteen reunoja ja sen pari kertaa ylittäen. Päijänteen yläosa oli kuitenkin loputtoman sade- ja ukkosrintaman alla, joten suunnistimme Savonlinnasta Mikkelin jälkeen pikkuteitä noin Sysmän korkeudelle ja koska sielläkin sitten edelleen oli huono sää, suuntasimme siitä tuota e.m. maisemareittiä takaisin kohti Heinolan Heinäsaarta. Sateen seuratessa meitä päädyimme seuraavana päivänä lopulta Hankoon ennen kotiutumista Turkuun.

Kolme omalla tavalla kivaa kohdetta

Ainut etukäteen varattu leiripaikka oli Heinolan Heinäsaari, johon ajoimme ensimmäiseksi yöksi. Muutaman euron lisämaksulla sai varattua rantapaikan. Auton ovelta järveen oli parisen metriä – maahan astuessa oli syytä katsoa jalkoihinsa: sorsaemo toi poikasensa usein aivan auton kylkeen lekottelemaan.

Varasimme illaksi oman saunavuoron, mikä oli loistoratkaisu.

Tämä ensimmäinen paikka oli heti niin mukava, että meinasimme jäädä toiseksikin yöksi. Lähdimme kuitenkin jatkamaan, ettei reissu tyssäisi heti ensimmäiselle varikolle 😉

Tosin palasimme tänne uudelleen reissun lopulla. Paikan järjestelyt vain olivat todella toimivat. Iltasaunakin taas varattiin.

Suosittelut!

Seuraavaksi suuntasimme kohti Puumalaa. Siellä oli kaksi vaihtoehtoa, joita olimme miettineet: Pistohiekka (vanha leirintäalue, nykyinen ns. puskaparkki) ja Koskenselän leirintäalue. Kumpaankaan ei voinut etukäteen varata, joten piti ajella katsomaan paikan päälle. Molemmat olivat niin täysiä ja sekaisia – lähinnä villin pysäköintitavan takia, ettei me koettu saavamme autoamme mihinkään. Palasimme reittiä hieman takaisinpäin ohi kulkeissamme huomaamaamme Sahanlahteen. Caravan-alue oli sielläkin sekava, epätasainen ja ahdas, mutta paikka muuten tosi viehättävä. Kello oli jo paljon, joten sinne jäätiin – vaikka saunajärjestelyt ja uiminenkaan ei onnistunut. Tänne tulisin ehkä mökkimajoitukseen! Vanhat, kauniisti kunnostetut rakennukset, toisaalta hienosti säilytetty ympäristö ja hyvät ravintolapalvelut tekevät paikasta houkuttelevan!

Kolmas hyvä kohde oli Savonlinnan keskustasta n. 7 km päässä oleva Vuohimäen leirintäalue. Todella tilavat ja tasaiset paikat matkailuautoille/ – vaunuille olivat luksusta! Bussilinja Savonlinnan keskustaan kulki aivan vierestä, joten se mahdollisti leppoisan kulkemisen kaupungille ilman parkkeerausongelmia. Savonlinna on todella viehättävä kaupunki! Vaeltelimme pitkin rantoja ihastellen toria, satamaa, rantaravintoloita, gallerioita ja tietenkin Olavinlinnaa.

Leirintäalueelle plussaa myös se, että yleisellä saunavuorolla oli omat saunat yhtäaikaa miehille ja naisille, joten pääsimme yhtä aikaa uimaan vaikka olimme eri saunoissa. (Useimmissa paikoissa miehillä ja naisilla eri aikaan saunavuorot.)

Parasta ja haastavinta

Parasta olivat ehdottomasti omat saunavaraukset uinteineen illan päätteeksi! Tuo Heinäsaaren paikka Päijänteellä, aivan ison valtatien jylyn lähellä (kuvan silta), oli vaan niin uskomattoman-epätodellisen-mieletön kokemus. Olisin uinut siellä loputtomiin – vaikka vesi olikin aikamoisen viileää. Veri kiersi kohisten, kun kohottelimme maljat laiturilla saunan jälkeen. Ja hampaat kalisivat tovin jos toisen 😉

Savonlinna ylitti odotuksemme. Siellä oli tosi hyvä tunnelma. Rantavyöhyke oli hyödynnetty upeasti.

Mukavaa oli aina myös se vapauden tunne, kun istuttiin ohjaamoon, iskettiin turvavyöt kiinni ja startattiin kohti seuraavaa kohdetta, joka oli aamulla säätietoihin pohjaten valittu. Silti oli aina vapaus muuttaa kohdetta vielä ajonkin aikana. Pysähtyä milloin huvittaa.

Haastavaa oli se, että leirintäalueiden vaatimattomat sivut eivät anna luotettavaa kuvaa paikasta. Paikan löytäminen pistäytymällä ja kokeilemalla on haastavaa puuhaa päivän ajon jälkeen. Luokituksetkaan eivät kerro koko totuutta alueesta. Ehkä nyt myös oli tosiaan koronan innoittamana vielä tavallista enemmän matkailuautoja liikenteessä ja niinpä leirintäalueilla, joissa ei ollut selkeitä merkittyjä paikkoja, oli havaittavissa sellaista ”etelän lomilta tuttua pyyhkeillä varailua” erilaisilla kulkuneuvoilla ja irtaimistoilla niin, ettei sinne väleihin oikein enää mahtunut – hätinä pääsi pois alueelta.

Tiet olivat paikoin todella huonossa kunnossa – Itä-Suomessa etenkin. Esimerkiksi suosittu tie numero 62 Mikkelistä kohti Puumalaa oli kokenut kovia sitten 28 vuotta (!) aikaisemmin samaa reittiä viimeksi ajelleena. Tie on kapea ja ruuhkainen, joten ei siinä paljon isolla autolla routavaurioita väistellä. Ajo oli paikoin stressaavaa. Lisäksi järvimaisemat olivat välillä yllättävän vähissä, kun tien reunat rehottivat tiheää puskaa, vaikka google mapsi näytti järveä molemmin puolin tietä.

Kemikaalilta haiseva vessa oli tällaiselle hajuherkälle raskas kokemus. Vessan ovi avattiin vain äärimmäisessä hädässä. Ehkä se vessa oli ihan turha. Pottakin olisi riittänyt niihin muutamaan pakottavaan kertaan 😉 Onneksi huumorimieltä riitti. Kasetin tyhjennys – vitsejä viljelemme vieläkin – vaikka se sinänsä ei ollut ollenkaan niin kaamea juttu.

Lisäksi tarkkoina ihmisinä stressiä toi vieraan auton lainaus. Koska auto oli niin uusi ja hyvin pidetty, olimme varmasti ylivarovaisia kaikessa.

Tuleeko toista kertaa?

Tätä olemme miettineet paljon ääneen. Uskon, että tulee. Päällimmäisenä jäi hyvä mieli ja onnistunut olo. Ja varmasti opimme paljon seuraavaa kertaa varten. Kun sää olisi suopea, jäisimme varmaan hyvään paikkaan pidemmäksi aikaa.

Karavaanareista vielä sen verran, että perusjanttereista jäi tosi ystävällinen käsitys, mutta mukana taisi olla nyt tänä kesänä poikkeuksellisen paljon myös ensikertalaisia, jotka eivät aina edes tervehtineet eivätkä olleet muutenkaan ollenkaan niin sosiaalisia kuin olimme odottaneet ihmisten olevan.

Ehkä meihin pieni kanavaanari jäi… Vieläkin tekee mieli moikata vastaantulevia 😉

Kokemuksesta kaunistelematta kertoen,

Celia C